Työtarjouksesta syntyi ajatus

Vaasalainen Milla muutti miehensä kanssa takaisin Pohjanmaalle vuonna 1999 vietettyään kahdeksan vuotta Helsingissä. Nyt perheeseen kuuluu myös kaksi tytärtä.

Syntyi ajatus muuttaa takaisin Pohjanmaalle

- Mieheni sai työtarjouksen Vaasasta, ja se sai meidät miettimään, miltä tuntuisi asua taas Vaasassa, Milla kertoo. - Koska olimme molemmat lähtöisin Vaasasta, ystävämme saattoivat hyvinkin ymmärtää, miksi halusimme palata. Vaikka ikäväähän se tavallaan oli, meillä oli paljon hyviä ystäviä Helsingissä. Vaasassa asuvat vanhempamme ja ystävämme siellä taas olivat innoissaan.

Elämä Pohjanmaalla muuton jälkeen

- Elämä Vaasassa on ollut huomattavasti helpompaa verrattuna siihen, että olisimme jääneet Helsinkiin. Työmatkat ovat lyhyitä, päiväkoti ja koulu tuntuvat turvallisilta. Olemme Vaasassa saaneet taas uusia ystäviä työn ja lasten kautta. Harrastukset ovat kaikki lyhyellä etäisyydellä ja esimerkiksi golfrata, laskettelurinne, uimahalli, yleisurheiluhalli, tenniskentät, kuntosali ovat kaikki enimmillään 10 minuutin ajomatkan päässä keskustasta, Milla luettelee innoissaan. - Lisäksi oli mukava huomata, että kun perheeseen syntyy lapsia, järjestää neuvola tapaamisen muiden, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Näiden tapaamisten kautta olen saanut kymmenen uutta ystävää perheineen loppuelämäkseni. Olen myöhemmin kuullut, ettei tällaista tehdä Helsingissä.

Miksi Pohjanmaa?

Tämä asia tuntuu olevan Millalle hyvinkin selvä. - Pohjanmaalla on hyviä ja turvallisia kouluja. Täällä voi rakentaa talon ihan keskustan läheisyyteen. Työpaikka ja koulut ovat lähes aina lyhyen etäisyyden päässä. Lisäksi asumiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin pääkaupunkiseudulla! Ostimme mieheni kanssa täältä uuden rivitaloasunnon ja auton Helsingin kaksiomme hinnalla.

Työura voi olla hyvinkin kansainvälinen, jos sitä vain haluaa, kertoo Milla (joka vastailee kysymyksiini Kiinasta). - Vaasan seudun energiakeskittymä on Pohjoismaiden suurin, joten mahdollisuus on työskennellä globaaleissa yrityksissä, kuten Wärtsilässä tai ABB:llä. Oma työpaikkani on The Switchillä, jonka kansainvälinen toiminta ulottuu Suomesta Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Intiaan, Koreaan ja Espanjaan. Ja näitä kansainvälisiä yhteyksiä ajatellen, lentoliikenne Vaasan ja Helsingin välillä toimii erinomaisen hyvin, Milla kiittää.

Lisäksi Milla on huomannut eroavaisuuksia pääkaupunkiseudun ja Pohjanmaan työkulttuureissa. – Täällä stressitaso on huomattavasti alhaisempi. Täällä jokainen tekee työnsä ja lähtee sitten kotiin. Helsingissä joutui tekemään pitkää päivää, koska niin muutkin tekivät, hän kertoo. – Kuitenkaan työmäärä ei välttämättä olisi sitä edes vaatinutkaan! Tietenkin tämä riippuu myös siitä, missä työskentelee, Milla toteaa, ja on ilmeisen tyytyväinen nykytilanteeseensa.

Päivitetty 14.10.2014, Kello 14.53, Crea Admin.